Synkkä matkailu ja urbaani löytöretkeily herättävät usein kysymyksiä turvallisuudesta. Onko tällaisiin kohteisiin meneminen vaarallista fyysisesti, henkisesti tai eettisesti? Vastaus ei ole yksiselitteinen, sillä synkkä matkailu kattaa laajan kirjon kohteita ja kokemuksia. Myös urbex-kohteiden laatu ja tarjonta vaihtelevat melkoisesti.
Fyysinen turvallisuus – missä kulkee riskin raja?
Monet synkät matkakohteet, kuten museot, muistomerkit ja historialliset alueet, ovat hyvin ylläpidettyjä ja turvallisia vierailijoille. Esimerkiksi Auschwitzin keskitysleirimuseo tai Tshernobylin turistialue (ennen Ukrainan sotaa) ovat virallisesti valvottuja ja tarjoavat ohjeistuksia turvalliseen vierailuun.
Toisaalta urbex eli tutkimusmatkailu hylätyissä rakennuksissa ja paikoissa tuo mukanaan erilaisia ja konkreettisempia riskejä. Sortuvat lattiat, ruosteiset rakenteet, lasinsirut, asbesti ja home voivat aiheuttaa fyysisiä vammoja tai pitkäaikaisia terveysongelmia. Lisäksi urbex-kohteissa liikkuminen on usein laitonta tai vähintäänkin harmaalla alueella, jolloin seurauksena voi olla sakkoja tai ongelmia viranomaisten kanssa.
Urbex ja vastuu – mihinkään ei saa kajota
Urbexia harrastaessa on tärkeää kunnioittaa niin paikkoja kuin niiden historiaakin. Urbexin eettinen periaate ”Take nothing but pictures, leave nothing but footprints” tarkoittaa, ettei paikkoihin kajota, eikä niistä viedä mitään. Myöskään merkkejä vierailusta ei saa jäädä. Graffitit (vaikka ne usein hienoja ovatkin), rikotut ikkunat ja varastetut esineet eivät kuulu urbexin henkeen.
Lisäksi vastuu ulottuu myös muihin ihmisiin. Urbex-kohteiden tarkkaa sijaintia ei tulisi jakaa julkisesti, sillä se voi johtaa ilkivaltaan tai vaarallisiin seikkailuihin kokemattomien käsissä.
Henkinen kuormitus – kaikki eivät koe samalla tavalla
Makaabereissa kohteissa vierailu voi olla henkisesti raskasta. Etenkin synkän matkailun attraktiot, jotka liittyvät joukkotuhoihin, sotaan tai kuolemaan, voivat herättää surua, pelkoa tai syvää empatiaa. Tämä ei tee matkasta huonoa: monille kokemus on syvästi merkityksellinen. On hyvä huomioida, että jokainen kokee nämä paikat eri tavalla. Omat rajat on hyvä tunnistaa ja niitä kunnioittaa. Siksi matkaan kannattaa valmistautua myös emotionaalisesti.
Eettiset kysymykset – milloin matkailu menee liian pitkälle?
Kuten urbexin, myös synkän matkailun yksi tärkeä ulottuvuus on eettisyys. Historiaa tulee kunnioittaa, ja varsinkin paikoissa, joissa on tapahtunut suurta inhimillistä kärsimystä, tulee käyttäytyä arvokkaasti. Selfiet muistomerkeillä, mauttomat somejulkaisut, kepeän sisällön tekeminen tai kauhuteemainen sensaatiohakuisuus voivat olla loukkaavia uhrien muistoa kohtaan.
Vierailijan tulisi aina kysyä itseltään: ”Miksi haluan käydä täällä? Miten kerron tästä muille?”
Vinkkejä turvalliseen vierailuun:
- Tee taustatyösi. Selvitä kohteen historia ja mahdolliset rajoitukset.
- Noudata paikallisia sääntöjä ja ohjeita. Erityisesti radioaktiivisilla tai rajatuilla alueilla.
- Huolehdi varusteistasi. Taskulamppu, ensiapupakkaus ja suojavaatteet voivat olla tarpeen urbex-retkillä.
- Matkusta vastuullisesti. Älä mene alueille, joissa läsnäolosi aiheuttaisi lisävahinkoa tai häiritsisi paikallisia.
- Kunnioita paikan tunnelmaa. Vältä epäasiallista käytöstä ja valokuvausta uhrien muiston äärellä.
Synkissä ja makaabereissa kohteissa vierailu tai hylättyjen paikkojen tutkiminen ei välttämättä ole vaarallista, mutta niihin liittyy omat erityispiirteensä. Kun matkailija ja urbaani seikkailija ottaa huomioon kohteen historian, omat rajansa ja turvallisuustekijät, on visiitti parhaimmillaan sekä turvallinen että syvästi vaikuttava.
Lue lisää mieltä askarruttavista kysymyksistä FAQ-sivulta
Kyllähän nämä paikat koskettavat – lasten kokoa olevien kenkien röykkiöt ovat jääneet elävästi mieleen Auswitchistä.. yms. Onneksi on tällaisia paikkoja ! Myös historian kauheuksista on hyvä puhua.
Se huone oli ihan karsea. Muistan nyyhkyttäneeni ääneen, kun näin pienen villapaidan siellä.
Mielenkiintoinen näkökulma matkailuasiassa! Vaarallista matkailua emme harrasta, mutta olemme lasten kanssa käyneet esim Auschwitzissa. Kahdestaan monissa Euroopan maiden keskitysleirimuseoissa. Tänä kevään taas Normandian maihinnousun muistomerkeillä ja sotilashautausmailla. Mielestäni vierailu tällaisissa paikoissa on mitä parasta rauhankasvatusta: ”Nie wieder!” Nykymaailman johtavat diktaattorit pitäisi viedä myös noille paikoille opintomatkoille! Juha
Kiitos kommentista, olen samaa mieltä!
Tämä on itseänikin kiinnostava aihe. Historiasta kiinnostuneena tulee aina mahdollisuuksien mukaan sisällytettyä matkoihin myös näitä synkempiä kohteita. Täytyy ilman muuta käydä lukemassa jatkossakin näitä juttuja – hyviä näkökulmia aiheeseen!
Kiitos! Historiasta löytyy kyllä paljon ammennettavaa, niin hyvässä kuin pahassa.
Itselläni ainakin raja menisi siinä kohtaa, että jos alueella on aktiivinen konflikti, niin turistina ei kannattaisi mennä alueelle mahdollisesti kuormittamaan viranomaisresursseja entisestään. Jos jo asianosaisten turvaaminen/pelastaminen on haasteellista niin paikalle ei tarvita kai yhtään lisäihmistä, josta potentiaalisesti sitten jonkun pitää huolehtia.
Vähän samaan tapaan tyyliin, että jos kiipeät vuorelle tai vähän ehdoin tahdoin menet alueelle, jossa on tiedossa oleva kidnappausriski, niin kannattanee itse varautua vakuutuksella, josta korvataan mahdolliset pelastautumiskulut.
Se on juuri noin. Oma toiminta ei missään nimessä saa hankaloittaa paikallisten oloa tai aktiivisen kriisin hoitamista.
Kaikenlaisissa kohteissa sitä on tullut käytyä (esim. Ibrenen hyläytyssä sotilastukikohdassa Latviassa), mutta tämä termi Urbex oli täysin uusi jonka kuulin/luin vasta tästä jutusta. Tuo paikka taisi sitten olla sitä Urbexia. Sitten on nämä ”perinteiset” synkän paikan mestat… esim. keskitysleirit joissa on 3-4 eri mestassa käynyt.
En tiedä käytetäänkö Suomessa yleensä termiä urbaani löytöretkeily, mutta alan harrastajaporukoissa se on vakiintunut urban explorationiksi tai tuoksi lyhennelmäksi. Urbexissa ja dark tourismissa on paljon yhteistä, mutta urbex on ehkä enemmän yksilöiden juttu eikä niinkään organisoitua toimintaa. Kohteet on monesti myös tuntemattomampia ja yksityisempiä. Ja kiitos muuten vinkistä, täytyy lisätä tuo Ibrene omalle listalle!
Kiitos todella mielenkiintoisesti jutusta. Tuo urbex on oikeastaan ainoastaan terminä tuttu, mutta se voi viedä ajatukset helposti jonkinlaiseen salaliittoon tai vandalismiinkin — aina kun asioista ei tiedä, niitä kuuluu vähän epäillä:)
Mutta vakavasti ottaen kiva, kun kerrot tästä itselleni vieraasta asiasta. Tuli mieleen, että aiemmin kovinkin ahkerana geokätköilijänä on tullut joskus törmättyä hylättyihin paikkoihin tai rakennuksiin. Jäin oikein miettimään, että mikä fiilis tai tunne siellä on tullut ja se on sekoitus jännitystä uteliaisuutta ja toisaalta pelkoa, että jos ”jotain” sattuu. Myös sitä, että onko jossain rakennuksessa epämääräistä porukkaa jotka voivat olla vaaraksi.
Huonosta ja epäkunnioittavasta käytöksestä on itselläni tuore tapaus kun olin pääsiäisenä Pariisissa ja vierailemassa ensimmäistä kertaa katakombeissa. Yökötti miten ihmiset heiluivat ja ja pyörivät lähellä luita ja pääkalloja vain saadakseen itsestään hyvän kuvan siinä vieressä.
Tuo epäkunnioittava käytös on valitettavasti melko yleistä tällaisissa paikoissa. Etenkin kovaäänistä puhetta, naurua ja selfieiden ottamista pidetään epäasiallisena. Itsellä viimeisin kokemus on Hanoista Hoa Lon vankilasta, jossa nuori vierailijaporukka nauroi ja huuti kovalla äänellä, kun muut yritti keskittyä näyttelyn esineisiin, teksteihin ja tunnelmaan.
Ja tämä harrastus kyllä herättää monenlaisia tunteita. Kävin nuorempana silkasta jännityksestä ja pelosta näissä kohteissa, enkä oikeastaan osannut ottaa huomioon kaikkia turvallisuusnäkökulmia. Muistan eräänkin kerran, kun kiivettiin kavereiden kanssa suureen hylättyyn virastotaloon. Kiipesin rikotusta ikkunasta sisälle ja sain samalla kämmeniin viiltohaavat. Toisessa kädessä on vieläkin arpi. Eräässä autiotalossa taas kuului pimeydestä huuto ”Menkää vittuun täältä”. Siellä siis asui joku.
Mielenkiintoinen ja itseäni kiinnostava aihe 🙂 Monet synkät kohteet kiinnostaa, mutta tuo henkinen kuormitus on kyllä sellainen asia, mikä täytyy pitää mielessä. Mulla ainakin on taipumus elää vahvasti tunteella, ja siksi jotkut asiat tulee esim. uniin asti.
Se on ihan luonnollistakin. Itse itken usein kaikkein synkimmissä kohteissa ja mietin jälkeenpäin ihmiskohtaloita.
Olipa kiva että laitoit pystyyn tällaisen sivuston joka keskittyy näihin asioihin! Nämä kyllä monia kiinnostavat ja kiva että täältä löytyy nyt lisäinfoa niihin liittyen 🙂
Kiitos 🙂 Täytyy koettaa pitää tämä aktiivisena kaiken muun toiminnan ohella 😀
Tämä on mielestäni tosi mielenkiintoinen aihe ja aika moniulotteinenkin. Itsekin olen joskus kirjoittanut vastaavista paikoista joissa olemme käyneet. Nyt kun me matkustetaan pääasiassa lasten kanssa, on joutunut joissakin paikoissa miettimään, että onko ne sopivia lapsille tai miten selittää asiat heille ymmärrettävästi. Monet ovat kuitenkin historiallisesti merkittäviä paikkoja.
Se on totta, että lasten kanssa matkustaessa on hyvä miettiä astetta tarkemmin kohteen soveltuvuutta. Toki lapsille on hyvä opettaa historiasta, mutta ehkä kaikkein pelottavimmat paikat eivät ole se oikea keino.