Pariisin keskustan alla levittäytyy satojen kilometrien mittainen louhostunnelien verkosto. Pieni osa tästä maanalaisesta sokkelosta on avoinna yleisölle nimellä Catacombes de Paris – Pariisin katakombit. Kyseessä ei ole hautausmaa perinteisessä mielessä, vaan varastointipaikka miljoonille ihmisluurangoille. Täällä kuolleet on aseteltu siisteihin riveihin kiviseinien lomaan, kuin osaksi kaupungin perustuksia.
Miksi Pariisi tarvitsi katakombeja?
1700-luvun loppupuolella Pariisin väestö kasvoi nopeasti, mutta kuolleisuus pysyi korkeana. Kaupungin suurin hautausmaa, Les Innocents, oli ylikuormittunut. Hautoja kaivettiin päällekkäin, ja hajuhaitat sekä veden saastuminen aiheuttivat terveysongelmia. Lopulta hautausmaa suljettiin vuonna 1780, ja valtion oli keksittävä ratkaisu.
Vanhoja kalkkikivilouhoksia oli runsaasti kaupungin alla. Näihin tyhjentyneisiin tunneleihin päätettiin siirtää luut siistissä järjestyksessä. Ensimmäiset siirrot alkoivat vuonna 1786. Projektia johti insinööri Guillaume-Chrétien de Lamoignon de Malesherbes, ja siirrot jatkuivat yli vuosisadan ajan.
Kaikkiaan arvioidaan, että 6–7 miljoonan pariisilaisen jäännökset siirrettiin katakombeihin.
Vierailu katakombeihin
Nykyinen vierailureitti on noin 1,5 kilometrin pituinen ja kulkee 20 metrin syvyydessä maan alla. Sisäänkäynti sijaitsee Denfert-Rochereaun aukiolla. Vierailija laskeutuu kapeaa kierreportaikkoa pitkin alas ja siirtyy yhä syvemmälle, kunnes saapuu kiviseen käytävään. Ilma on kostea ja viileä, vakiona noin 14 °C ympäri vuoden. Tunnelma on hiljainen, mutta ei kuitenkaan painostava.
Matkan varrella kiviseinissä on merkintöjä tunneleiden ajoista ja paikoista. Lopulta saavutaan portille, jonka yläpuolella lukee: ”Arrête! C’est ici l’empire de la mort.” (”Pysähdy! Täällä alkaa kuoleman valtakunta.”)
Tämän jälkeen avautuvat varsinaiset luukäytävät. Seinät on ladottu reisiluista, pääkalloista ja muista luista tarkoituksellisen järjestyneesti. Luut ovat peräisin eri vuosisadoilta, ja ne on järjestetty esteettiseksi kokoelmaksi.
Katakombeissa ei ole ääniopasteita tai valoshow’ta. Vain yksinkertaisia, historiallisia tauluja ja satunnaisia runokatkelmia kuolemasta.
Kohde ilman sankareita
Katakombeissa ei myöskään ole muistokiviä yksittäisille vainajille. Suurin osa siirretyistä luurangoista jäi nimettömiksi, eikä yhteiskuntaluokkaa, ikää tai ammattia eritelty. Katakombit ovat tasa-arvoistava tila, jossa kaikki ovat pelkkää luuta ja kiveä.
Vierailu kestää yleensä noin tunnin, ja kävijämäärää rajoitetaan. Tunnelit ovat ahtaita ja käytävät voivat olla liukkaat sateen jälkeen. Suosion taustalla erityisesti katakombien historiallinen merkitys vetää puoleensa, ei pelkkä visuaalinen outous.
Synkän matkailun näkökulma
Pariisin katakombit eroavat monista muista synkän matkailun kohteista siinä, ettei niihin liity suoraa väkivaltaa tai ideologista vainoa. Ne eivät ole kansanmurhan tai terrorin muistomerkki, vaan tulos väestönkasvun, kuolleisuuden ja urbanisaation yhteentörmäyksestä.
Silti ne herättävät saman kysymyksen kuin monet synkän matkailun kohteet: Miten suhtaudumme kuolemaan, kun se ei ole enää yksittäinen tapahtuma vaan osa rakenteita?
Katakombit eivät tarjoa tähän vastausta. Ne vain ovat. Hiljaisina, kylminä ja kauniisti järjestettyinä.
